Talkooretki Akanvaarassa 10.-12.8.2007

Akanvaara 05

Akanvaara 06

 

 

 

 

 

 

Ikimetsän ystävät viettivät elokuun toisen viikonlopun Akanvaaran suojelualueella Parikkalassa, Etelä-Karjalassa. Kesäretkelle osallistui kaikkiaan 12 yhdistyksen jäsentä ja muuta kiinnostunutta.

Akanvaaran suojelualue on Luonnonperintösäätiön ensimmäinen, hankittu vuonna 2000. Tilaan kuuluu kaikkiaan 25 hehtaaria maata, josta 80 prosenttia on metsää. Loput viisi hehtaaria ovat Akanvaaran maatilan entisiä peltoja ja niittyjä sekä talouskeskus pihapiireineen.

Akanvaara on säätiön rauhoittamien kohteiden joukossa juuri sikäli poikkeuksellinen, että alueella on metsän lisäksi perinneympäristöjä sekä rakennuksia. Kaksikerroksinen rintamamiestalo ja navetta ovat suojelualueeseen tutustumisen ja talkooretkien kannalta oivallisia olemassa, koska ne tarjoavat katon pään päälle. Osa kesäretkeläisistä yöpyi sisätiloissa, mutta kohosi pihamaalle muutama teltankupolikin.

Akanvaaran suojelualueen rauhoitussopimus koskee sekä tilan metsää että avoimia elinympäristöjä. Luonnonperintösäätiön ja Ikimetsän ystävät ry:n kesken on pitkään ollut puhetta, että niittyjä soisi ylläpidettävän avoimina jatkossakin. Niityt ovat vanhojen metsien tavoin huvenneet Suomessa hyvin vähiin. 1800-luvun lopussa perinteisen maatalouden aikaansaamia luontotyyppejä (metsälaitumia, niittyjä, ketoja jne.) oli Suomessa kaksi miljoonaa hehtaaria, nykyisin 20 000 hehtaaria; runsaan vuosisadan takaisista perinneympäristöistä on siten jäljellä vain prosentti. Samalla näille luontotyypeille ominaiset kasvit, sienet ja eläimet ovat joutuneet ahdinkoon.

Sukellus niittyihin

Kesäretken päätavoitteena oli edistää luonnon monimuotoisuutta niittämällä Akanvaaran niittyjä. Noin puolet niityistä ehdittiin käsitellä viikonlopun aikana. Voimainponnistukset pyrittiin keskittämään niittyjen rehevimpiin osiin. Koska niityt sijaitsevat rinteissä, ne ovat suurelta osin melko kuivia, mikä on auttanut ketomaista ulkoasua säilymään. Ikimuistoisia laidunniittyjä ne eivät ole: rinteet olivat ennen peltoina, mutta 1990-luvun alussa Akanvaaran aiemmat omistajat muokkasivat ne ja antoivat niiden kehkeytyä niityiksi. Maanpinnan ”aallot” - vanhat kyntöharjanteet - pystyykin taas hahmottamaan, kun viikatteet ovat lyhentäneet kasvillisuutta niiden päältä.

Kyntäminen on pelto- ja niittykasvien kannalta sananmukaisesti mullistava muutos, mutta Akanvaaran rinteillä kasvillisuus on jo ehtinyt muotoutua uudelleen. Niitty- ja ketolajeja esiintyy kohtalaisesti, mutta laidunnuksen ja niiton puuttuessa maaperä on vuosien mittaan myös rehevöitynyt. Se näkyy lajistossa: ravinteisen maan kasvatit nokkonen, koiranputki ja pelto-ohdake voivat paikoin hyvin. Heinänviljelyn peruja lienevät timotei, nurmirölli ja paimenmatara.

Akanvaaran niittyjen omintakeisinta lajistoa edustavat mm. nurmikaunokki ja lehtomaitikka, jotka molemmat ovat leimallisesti Itä-Suomen kasveja. Sellainen on kesämaitiainenkin, joka myös on tavattu alueelta. Runsain mitoin Akanvaaran niityillä kasvaa särmäkuismaa ja ruusuruohoa. Lisäksi yleisiä ovat sarjakeltano, tuoksusimake ja niittynurmikka. Kiintoisaa on, että kuivasta olemuksesta huolimatta niityillä esiintyy kohdakkoin melko paljon kosteiden elinympäristöjen kasveja, kuten karhunputkea ja ranta-alpia. Ahomansikkaa, keto-orvokkia ja maahumalaa löytyi hiukan. Nämä ja muut matalat kasvilajit lisääntynevät vähitellen, kun suurikokoisia kasveja niitetään vuosittain pois: maaperä käy karummaksi ja harvinaistunut niittylajisto saa elintilaa ja valoa.

Jotta niittäminen köyhdyttäisi maaperää toivottuun tapaan, leikattu kasvimassa haravoitiin kokoon ja kuljetettiin kasoihin navetan taakse. Sieltä kasvien ravinteet eivät pääse takaisin niittymaahan.

Työtä ja huvia, yhdessä ja erikseen

Viikonlopun aikana ehdittiin myös retkeillä suojelualueen vehmaassa metsässä. Akanvaaran tilan karja laidunsi metsässä vielä takavuosikymmeninä, ja jokunen niittysuikalekin on jäänyt metsän sisään. Niiden annetaan metsittyä, ennallistua omassa rauhassaan. Laidunnuksen vaikutukset näkyvät metsässä yhä, sillä koivuja on runsaasti, kuusia niukasti. Tulevaisuudessa puusto muuttuu: kuusen nousu on paikoin jo aavistettavissa, mutta kyseessä on luonnollinen, laidunnuksen loppumisen jälkeinen kehitys.

Yleisilmeeltään metsä on hieman soistunut. Korkeita saniaisia kasvaa valtoimenaan, ja kosteiden metsien lajeja ovat myös paatsama, pikkutalvikki, metsäkorte ja ruostekärpässieni.

Sykähdyttäviä hahmoja metsässä ovat suuret puut. Retkeläiset pysähtyivät pitkiksi toveiksi tarkastelemaan jättiläishaapoja ja haukanpesäkoivua. Haavoista osa on kokenut kummallisen kohtalon: karhu on riipinyt rungon paksua kuorta pois, ”kaulannut” puita. Mitä otus mahtoi haapojen syvemmistä kerroksista hakea, ei ole tiedossa. Mahlaa? Muurahaisia? Joku haapa on käsittelyn myötä heittänyt henkensä.

Työn ja retkeilyn lomassa nautittiin loppukesän tunnelmista - lehtohepokattien sirityksestä pihapuissa, nuotiotulesta, hiirihaukan kaartelusta taivaalla, uintiretkistä. Kahden päivän mittainen yhteisöelämä sujui mainiosti, sekä ihmisten että sään puolesta. Talkoojoukko oli sen kokoinen, että työt saatiin tehtyä ilman ylenmääräistä rehkimistä. Myös rentoutumiselle jäi hyvin aikaa.

Niittotalkoita jatketaan jälleen ensi kesänä, ja Akanvaaran niittyjen kehitystä onkin tulevaisuudessa kiintoisaa seurata. Toimenpiteitä tehdään harkiten ja rauhallisesti, sillä kiirettä ei onneksi ole: Akanvaaran suojelualue säilyy sijoillaan. Luonnonperintösäätiön hallussa sekä niityt että metsä saavat jatkaa omaa elämäänsä hamaan tulevaisuuteen.

 

Teksti: Anni Kytömäki

Kuvat: Timo Vartiainen

 

Akanvaara 01
Akanvaara 02

 

 

 

 

 

 

Akanvaara 03
Akanvaara 04