Laitilan peikkometsä jää luonnonperinnöksi

Teksti ja kuva Jami Jokinen
Julkaistu Länsi-Suomi -lehdessä 8.12. 2006

Panu Kunttu paksusammalkuusikossa

Luonnonperintösäätiö osti 7.12. 2006 Laitilasta neljä hehtaaria lisää vanhaa metsää. Panu Kuntun mielestä vapaaehtoisjärjestön on pakko toimia, sillä Etelä-Suomen metsistä on suojeltu vain 1-2 prosenttia.

Biologi katselee laitilalaismetsää ristiriitaisin mielin. Paksusammalkuusikko hehkuu vihreää valoa. Tuulenkaatojen välissä kiemurtelee muurahaisten polkuja, ja koivupökkelöistä pullistelee muhkeita kääpiä. Hiukan tarkemmin tihrustamalla näkyy moottorisahan jälkiä, ajoura ja perattu valtaoja. Pelto ja hakkuukin pilkottavat ihan vieressä.
- Varsinais-Suomen metsien tila on katastrofaalinen, jyrähtää Ikimetsien ystävät ry:n puheenjohtaja Panu Kunttu.

Kohteista on pulaa

Kuntun retkikohde on juuri vaihtamassa omistajaa. Se pääsee luonnontilaisia tai niiden kaltaisia metsiä etsivän Luonnonperintösäätiön huomaan. Pyhärannan ja Laitilan rajalle unohtunut kuusikko täyttää kriteerit. Täydellinen se ei silti ole.
- Hyvistä kohteista on useammin pulaa kuin rahasta, Kunttu myöntää.
Metsiensuojelulla on laho ydin. Talousmetsistä se puuttuu. Kunttu kyyristyy konkelon alle ja kertoo, että neljä tuhatta suomalaista eliölajia on riippuvaisia lahopuusta.

Ikimetsästä markkinahinta

Metsätalouden ja suojelun välillä käydään jatkuvaa kilpajuoksua. Siinä ei pärjää heppoisin eväin. Siksi Luonnonperintösäätiö on valmis käyttämään tuohta metsän markkina-arvon mukaan. Joskus säätiö on kuitenkin hävinnyt hyvästä kohteesta käydyn tarjouskilpailun ”käsittämättömiä summia” tarjonneelle metsäsijoittajalle. Toisinaan tapahtuu yllätyksiäkin, suuntaan tai toiseen.
- Kuhmalahdella maanomistaja myi kohteen alle kolmasosalla puuston virallisesta arvosta. Hänelle oli tärkeää saada metsä suojeluun, puheenjohtaja kehuu.
Kuntun mukaan monet suojelumyönteisetkin metsänomistajat myyvät omaisuuttaan mieluummin säätiölle kuin valtiolle.

Pelkkää reunaa ei osteta

Hupenevien ikimetsäkohteiden joukosta on jatkuvasti vaikeampaa tehdä löytöjä. Normaalien metsänmyyntikanavien ohella viidakkorumpu on korvaamaton.
- Pyhärannan Sorklonvainiokin löytyi tänä syksynä vinkin perusteella, Kunttu kiittää.
Viime vuonna myyntihaluja lisäsi metsäverotuksen muutos.
- Ostimme viisi uutta kohdetta. Tänä vuonna tarjonta on ollut paljon heikompaa.
Alle kymmenen hehtaarin metsänpalstoja ei osteta ilman painavia perusteita. Liian pieni sirpale on käytännössä pelkkää metsänreunaa, ja se ei tosimetsän eliöille riitä.

Takana kansan tuki

Luonnonperintösäätiö ja Ikimetsän ystävät ry on Suomen ainoa yksityismetsiin keskittyvä metsiensuojeluorganisaatio. Säätiölle hankitut alueet saavat kehittyä omaan tahtiinsa, ja niille haetaan lakisääteinen rauhoitus.
- Myönteinen päätös on helppo saada, koska emme vaadi rauhoituksesta rahallista korvausta.
Kunttu sanoo, että kansalaisten on ollut pakko tarttua toimeen.
- Valtio on laiminlyönyt Etelä-Suomen metsiensuojelun. Vain 1-2 prosenttia on suojeltu, hän sanoo.
Kansalaisilla olisi kuitenkin halua enempään. Tutkimuksen mukaan 86 prosenttia suomalaisista kannattaa Etelä- ja Keski-Suomen metsien lisäsuojelua.

Piilottelulle ei ole tarvetta

Luonnonperintösäätiön metsistä ei ole tulossa turistirysiä laavuineen ja opastuspisteineen.
- Kohteita ei ole silti tarkoitus pitää piilossa, Kunttu selittää.
- Jokamiehenoikeus säilyy. Metsissä voi retkeillä ja kokea vanhan metsän tunnelman.
Uhanalaisten eliöiden ohella mahdollisuus on tarpeen myös ihmisille, sillä suomalaisten käsitys luonnontilaisesta metsästä on heikko. Monille metsän huippua edustaa ”siisti”, puistomainen männikkö. Kuntun mielestä vieraantumisen syy on selvä.
- Vanha metsä on puuttunut suomalaisesta maisemasta liian kauan.